JAPANILAINEN LM.C HELSINKIIN HUHTIKUUSSA 2010 |
28.12.2009 |
Japanilainen LM.C Helsinkiin Huhtikuussa 2010
Konemusiikkia, rockia ja räppiä yhdistelevä LM.C on kuulunut japanilaisen rockin nuorisosuosikkeihin aina perustamisvuodestaan 2006 lähtien. Laulaja mayan ja Pierrot-yhtyeestäkin tunnetun kitaristi Aijin luoma kokoonpano toimii trendien aktiivisena edelläkävijänä ja on saavuttanut vankan aseman etenkin tyylitietoisten fanien keskuudessa. Yhtye panostaa laajaan kokonaisuuteen, jossa nu metallistakin vaikutteita saanut suorasukainen soundi yhdistyy ainutlaatuisella tavalla karkkimaiseen värimaailmaan ja lapsenomaisiin symboleihin.
Kaksikko julkaisi ensimmäisen täysipituisen levytyksensä Glitter Loud Boxin keväällä 2007, jota seurasi menestyksekäs maailmankiertue ja entistä kehittyneempi albumi Gimmical%u2606Impact!!. Levytys on sittemmin palkittu vuoden parhaaksi albumiksi Euroopan suurimman japanilaista kulttuuria edistävän tapahtuman, ranskalaisen Japan Expon toimesta, minkä kaltaiset askeleet ovat olleet omiaan vahvistamaan LM.C:n rantautumista myös länsimaisille markkinoille.
LM.C ( JAPAN ) Paikka: TAVASTIA, Urho Kekkosenkatu 4-6, 00100 HELSINKI Aika: 05.04.2010 Ovet avataan klo 18.00 showtime: 19.30
LIPUT ENNAKKOON 27,00 EUR , OVELTA 29,00 EUR
HUOM: * EI IKÄRAJAA - ALLE 12 VUOTIAAT VAIN TÄYSI-IKÄISEN HUOLTAJAN SEURASSA. * REPUT JA RINKAT ETC TOIVOTAAN JÄTETTÄVÄN TILANPUUTTEEN VUOKSI SÄILÖÖN ESIM RAUTATIEASEMAN SÄILYTYSLOKEROIHIN. * JONOTTAMINEN TAVASTIAN LÄHEISYYDESSÄ ON LUVALLISTA VASTA 1 TUNTI ENNEN OVIEN AVAAMISTA. * TURVALLISUUSSYISTÄ EI MYÖSKÄÄN URHO KEKKOSENKADUN KADUN KAMPINKESKUKSENPUOLEISELLE JALKAKÄYTÄVÄLLE TOIVOTA JONOMUODESTELMAA SYNTYVÄKSI.
Konsertin järjestää King Foo Entertainment Ltd Oy yhteistyössä Tavastia Klubin ja JaME Suomen kanssa.
Promoottori: Jouni Markkanen , jouni@kingfooentertainment.fi
Ennakot: www.tiketti.fi
**** |