King Foo logo KF Logo

FI   UK
<- takaisin listaan

An Cafe Nosturiin 06.11.2012!

05.03.2012

Visuaalisen rockin kärkinimiin kuuluva An Cafe perustettiin Japanissa vuonna 2003. Muodikasta oshare kei -tyylisuuntaa edustava yhtye aloitti vaatimattomissa puitteissa, mutta nousi sittemmin maailmanlaajuiseen menestykseen. Viisikon vahvuuksiin lukeutuu hyväntuulisen pop rockin ohella leikkisät teemat ja katutyylinen pukeutuminen. An Cafen aloittamat trendit ovatkin levinneet paitsi fanien myös muiden bändien käyttöön.
 
Neljän albumin ja kahden maailmankiertueen jälkeen An Cafe jättäytyi tauolle ollessaan suosionsa huipulla tammikuussa 2010. Kuluneiden vuosien aikana jäsenet ovat keskittyneet omiin projekteihinsa muun muassa esiintymisen ja tuottamisen saralla. Nyt An Cafe on vahvistanut hartaasti odotetun paluunsa ja aikoo palauttaa tyylijohtajan kruunun itselleen. Tuttu kokoonpano julkaisee uutta musiikkia tänä kesänä ennen kolmannen maailmankiertueensa aloittamista.

An Cafe esiintyy 06.11.2012 Nosturissa, Helsingissä.
Seuraavat 10 keikkaa
05.06.2013
Amorphis
Zadar - Croatia
5.6-8.6 Burning Sea Festival
15.06.2013
Children Of Bodom
Seinäjoki - Finland
Provinssirock
21.06.2013
Amorphis
Clisson - France
21.6-23.6 Hellfest
28.06.2013
Amorphis
Helsinki - Finland
Tuska-Festival
28.06.2013
Amorphis
Roitzschjora - Germany
28.-30.06.2013 With Full Force
05.07.2013
Amorphis
Kokkola - Finland
05.-06.07.2013 Manifest
10.07.2013
Amorphis
Hyvinkää - Finland
Torin Rytmit
12.07.2013
Amorphis
MÜLHEIM/RUHR - Germany
12.7-13.7 Castle Rock
19.07.2013
Amorphis
Vuokatti - Finland
19.7-20.7 Sotkamon Syke
26.07.2013
Amorphis
Nokia - Finland
26.7-27.7 Tuhdimmat Tahdit
  Website By Boardhill Entertainment Oy